Lukijat

perjantai 11. marraskuuta 2011

Joulutarinaa :)

Valokki haastoi minut kertomaan kahdeksan jouluista asiaa itsestäni :) Samalla hän kiitteli blogini olemassaolosta ♥
1. Olen jouluihminen. Joulun värit, tunnelma, rauhoittuminen ♥

2. Harrastan lahjomista yhä vähemmän nykyisin. Johtuneeko osaltaan siitä että omat lapset ovat jo niin isoja etteivät Joulupukkiin usko... Jotain pientä haluan ihan lähipiirilleni antaa kuitenkin, jos sellaista löydän.

3. Jouluherkuista mainittakoon kinkku, rosolli, suolakala+kastike ja sillit. Niitä kokoan lautaselleni pitkin päivää ja iltaa :) Ai niin, tietysti lanttulaatikko!!

4. En vieraile missään Jouluaattona, silloin olen yöpaita päällä; korkeintaan vedän siihen toppavaatteet päälle jos käymme haudalla tai muuten ulkona.

5. Joulumuistoni liittyy vuoteen 1998, kun esikoisemme oli vielä tooosi pieni, ja ajelimme lapsuudenkodistani iltasella kotiinpäin. Yhtäkkiä meiltä katosi valot autosta, eikä muita kulkijoita pahemmin ollut... Yksi vastaantulija pysähtyi, antoi neuvoja mitä voisi kokeilla, ja kehotti odottamaan jotakuta samaan suuntaan ajavaa, jonka valoilla voisi ajella kotiin. Saimme hänen neuvoillaan kuitenkin valot taas toimimaan ja pääsimme turvallisesti kotiin; Joululahja sekin ♥

6. Jouluverhot pitää vaihtaa ainakin keittiöön, jossa ne saattavatkin komeilla kesään saakka :)

7. Jouluvaloista ehdoton on kyntteliköt, ja "rekivalot" poikien ikkunoihin. Niissä on porot jotka vetävät Joulupukin rekeä, toisella värikkäät lamput, toisella kirkkaat. Joskus teimme myös lumisen maiseman valojen lisäksi ikkunoihin.

8. Joululaulut mitä rakastan: Varpunen Jouluaamuna, Tulkoon Joulu ja Tuleehan Joulu sinunkin kotiin.

Tässä oli tarkoituksena ojentaa tunnustus kahdeksalle eteenpäin, ja haastaa heidät kertomaan itsestään. Taidan jättää osallistumisen omaan harkintaanne, mutta kiitän kaikkia jotka blogejaan julkaisevat; niitä on mukava lueskella, ja varsinkin katella teiän kuvia ♥

2 kommenttia:

  1. Minäkin sain 'haasteen'...!
    Olen kuitenkin toistaiseksi tyytynyt ihailemaan muiden haastettujen 'Joulua'...
    Kuvasi ovat erittäin 'Jouluisia' - teksistä nyt puhumattakaan...!
    Kaamosterveisiä...

    VastaaPoista
  2. Miten kaunis tuo viimeisen kuvan kiteytynyt pisara onkaan...:)

    VastaaPoista

On joka kerta yhtä ihana yllätys kun huomaan uuden kommentin blogissani; kiitos siitä :)

Jos sinulla ei ole tunnuksia, klikkaa "Nimi/URL-osoite". Tuon url-kentän voi jättää tyhjäksi.