Lukijat

tiistai 30. lokakuuta 2012

Elämää

Joskus elämä vie meitä liian lujaa... joko hyvässä tai pahassa, tai molemmissa. Ei ehdi edes tajuta mitä tapahtui, kun seuraava tapahtuma jyrää kaiken...

Minun viimeviikkoni ei ole ollut kovin seesteinen. Maanantaina sain testien tulokset, joissa selvisi etten sairasta keliakiaa enkä mitään muutakaan joka selittäisi vatsavaivani. No, se oli lohdullinen tieto, paitsi että vatsavaivat jatkuvat edelleen :( Eli tutkimuksetkin jatkuvat, sillä tahdilla mitä julkisella puolella on tarjota.

Keskiviikkona pyöräillessäni töihin, oli liukasta, ja mie tietenki kaajuin :( En ole aikuisiällä kaatunu ko yhen kerran aiemmin, ja kyllä se tuntu kamalalta!!! Polven löin aika kovasti, mutta onneksi tuntuu paranevan kiitettävästi. Ja oli kypärä päässä :)

Lauantaiaamuna, kello 5.40 sain kamalan herätyksen. "Jaana, herää, mopo on viety!!"
No eikä ole, älä höpötä, ajattelin.... Mutta kyllä se oli. Mies oli lähössä töihin, ja oli huomannut jotain takapihalta puuttuvan.
 Pojallamme on vasta ollu 15v syntymäpäivät, ja mopokortti on enää käsittelykokeen päässä. Hän on jakanut mainoksia saadakseen itelleen skootterin, jonka sitten ostikin keväällä. Sitä on laitettu, purettu, korjattu, tuunattu siitä asti melkein joka päivä, ja odotettu sitä ajolupaa...kunnes PAM!! Joku helvetin kylmä ja kieroutunut ihminen päätti tämän unelman, meidän vanhempien nukkuessa seinän takana. 

Mikään vakuutus, mitkään sanat eivät korjaa mielestäni sitä tuskaa, minkä koin lapseni puolesta sinä päivänä... ja itken vieläkin jos jään oikein asiaa ajattelemaan. Kiitän vain siitä, ettei lapselleni käynyt kuinkaan, ja siitä miten tämä on lähentänyt meidän perhettä valtavasti. On myös olemassa sellaisia läheisiä ihmisiä, joilla on sydän paikallaan, suuresti sykkivänä ja tuntevana tämmöseen tilanteeseen... ♥ Tästä syystä elämä heitti meidät vielä seuraavaanki risteykseen lujaa, ja uusi mopo odottaa tuplalukittuna nuoren miehen päristelyjä ♥


perjantai 26. lokakuuta 2012

Kauniita lintuja!!




Nämä kaunokaiset tapasin Haaparannan puolella Riekkolassa. Olisko tässä käpylintuja vai taviokuurnako lie heidän nimensä :) Söivät pihlajan- ja katajanmarjoja, ja antoivat minun raksuttaa kameraa ihan rauhassa.

maanantai 22. lokakuuta 2012

Pilkahduksia

Valon ja ilon..






Nämä kuvat on lauantain aurinkoiselta ja rauhalliselta, akkujen latausretkeltä "pikkusiskoni" kanssa :)

lauantai 20. lokakuuta 2012

Tilhikuvia!!






Jeeeee!! Olen niiiin kateellisena katellu teidän bloggaajien tilhikuvia.... Kunnes tänään, retken jälkeen, kotipihaani pörähti oikein kunnon parvi näitä kaunokaisia :) Äkkiä kuvaamaan! On ne komeita...!

maanantai 15. lokakuuta 2012

Joutsenet valmistautuvat

 Nukkuvat..

Syövät..
 
Ja joku tarkkailee... :) Ei kylläkään joutsenia tällä kertaa.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Lehdet lentää...


" Lehdet lentää, lehdet lentää, nyt syksy jo on!"

Pihlajatkin alkavat olla jo pääosin "karun kauniita" pelkkine marjoineen.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

lauantai 6. lokakuuta 2012

Värejä

Hautuumaan ja Arboretumin värejä syksyyn :)

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Lokakuu

Kaunis, pimeä, märkä lokakuu

tiistai 2. lokakuuta 2012

Happamia...


 ...sano kettu pihlajanmarjoista ;)

Niitä on kyllä niin paljon tänäsyksynä, ettei niitten makua kannata väheksyä... Äitini teki puolukka-pihlajanmarjahyytelöä ja voi kerrassaan miten hyvvää on, tai siis oli :)))

maanantai 1. lokakuuta 2012

Valoa!!

Sitä kaipaan, valoa... värejä onneksi luonnosta löytyy. 
Vatsan vaivojen kanssa tuskaillessa toivoisi edes auringon paistavan. 
Huomenaamulla muistan kirkasvalolampun :)