Lukijat

perjantai 23. joulukuuta 2022

sunnuntai 18. joulukuuta 2022

Auringon ihmettelyä

Kaunis aamupäivän valoilmiö sai minutkin kameran kanssa liikkeelle. Voi miten olen kaivannut kuvaamista, en ole sitä vain arjessa ehtinyt huomata 🤗

lauantai 10. joulukuuta 2022

Joulukuun orkidea

Pakko tämä on ikuistaa, orkideani päätti tehdä yhden kukan joulukuun kunniaksi ❤️

tiistai 1. marraskuuta 2022

Marraskuu | Makrotex

Halusin tällä retkelläni olla itsekseni, kuvata ehkä kääpiä tai jotain sinnepäin. Sain ikuistettua pientä, värikästä ja olihan siellä kääpiäkin 🍂💚 
Ja voi miten tarvitsen luonnon rauhaa ja kauneutta.


Pieni Lintu - MakroTex challenge

keskiviikko 26. lokakuuta 2022

Makrotex | Valo

Kävin ystävän kanssa etsimässä valoa ja rauhaa sunnuntaina metsästä. Löysimme molempia.


Pieni Lintu - MakroTex challenge

torstai 13. lokakuuta 2022

Lokakuu | Makrotex

Lokakuu on ollut aurinkoinen, mutta välillä  on vettäkin saatu että voi kuvailla pisaroita.

Lokakuussa olen nauttinut metsäterapiaa oikein urakalla.

Lokakuun kukkanen.

Lokakuun tanssi.

Aurinko todellakin paistaa myös risukasaan 🤩


Pieni Lintu - MakroTex challenge

lauantai 8. lokakuuta 2022

Pieni tarina luonnosta

Haluan jakaa tämän pienen kokemuksen äskeiseltä retkeltäni luonnossa.
Ajatuksena oli kuvailla, koska se hiljentää arjen ajatukset ja auttaa rentoutumaan. Ainahan sitä toivoo lisäksi saavansa kivoja kuvia tallennettua.
Tätä kuvaa olin alkamassa ottamaan, ja kaunishan siitä tuli.
Kuitenkin sain muistutuksen siitä miten luonnolla on muutakin annettavaa kuin vain se mitä itse ajattelin...
Tämä kuva ilmestyi kameran näytölle ensiksi, ja ajattelin että nyt on tarkennus pielessä. No, hetken tuijoteltuani kuvaa tajusin etteihän tässä mikään pielessä ole, päinvastoin 🥰

Kiitos luonto, taas 💚

maanantai 3. lokakuuta 2022

Syyskuun kollaasi

Syyskuun kollaasi, yhden lenkin aikana napatut kuvat.

Pienen Linnun blogissa kollaasihaaste.

perjantai 23. syyskuuta 2022

Kesäkö?

Nyt on ollut niin kauniita ilmoja ja lämmintä, että ihan piti toisen kerran vilkasta tätä kuvaa: oliko tämä oikeasti kuvattu 22.9? Kyllä oli, eilen aamulla Noora-koiran kans tämä napattiin.
Tuota edellisenä aamuna saaren takaa kurkki aurinko ja sumuverho 🥰

lauantai 10. syyskuuta 2022

Syyskuinen aamuhetki

Tunsin suurta kiitollisuutta katsoessani tätä ilmiötä torstaiaamuna 8.9.
Yö oli meillä levoton, koiran kärsiessä jostakin vatsapöpöstä. Muistan kun huokaisin syvään seisoessani koiran kanssa rannalla ja ihmetellessäni luonnon kauneutta 🧡

maanantai 5. syyskuuta 2022

Elokuu

 

Elokuun tunnelmista kollaasi. Värikästä ja elämyksellistä on ollut ❣️

Ihanaa kun Pienen Linnun blogissa on näitä haasteita. Kiitos niistä! 

torstai 18. elokuuta 2022

Kesän muistoja | Makrotex

Tämä kesän kohokohtia; pelakuuni alkoi vihdoin kukkimaan, ja sitä on sitten riittänyt 😍 Muistoja taitaa löytyä vielä talvellakin kun pudottelee sitten noita terälehtiä.
Tämä on jo elokuun puolelta, mutta kesäinen oli aamun tunnelma kun ennen töihin lähtöä tein parvekkeella muutaman avaavan joogaliikkeen 🤗
Rakas pieni Noora ❣️ Kesä on välillä koetellut kuumuudellaan, mutta onneksi hän osaa hiljentää tahtia sään mukaan.
Loman jälkeen töihin palatessa ilahdutin itseäni viemällä työhuoneeseeni orkidean. Hyvin viihtyy 🤗



Pieni Lintu - MakroTex challenge

sunnuntai 14. elokuuta 2022