Lukijat

tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuosi vaihtuu!

♥ Kiitos kaikille blogissani vieraileville kuluneesta vuodesta ♥

maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulu 2013

Nyt voin mieki rauhottua Joulun viettoon. Kaikki minun tärkeimmät ihmiset voi hyvin, ruokaa ja herkkuja on riittävästi, muutama pakettiki kuusen alla... 
♥ Näin sydämeeni Joulun teen ♥

 Kerrottakoon sen verran lisää blogini lukijoille, että äitini sai 12.12 aivoinfarktin. Tilanne näytti hyvin pahalta, mutta Joululahjaksi saimme kotiin melkein jo ennalleen palautuneen äidin.

 Tänään olin auttamassa vanhempiani Joulun viettoon, kaupassa käynnin ja muiden pienten askareiden muodossa. Kun ajelin kotiin, tunsin sydämessäni syvää kiitollisuutta siitä, että sain kokea Jouluna oikean antamisen ilon, ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni.

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Jotain tapahtuu täälläki :)

 Kunnon flunssan kourissa olen viettäny jo useamman päivän. Kuvailla jaksan vain sisätiloissa, eikä täälläkään kauheasti kuvattavaa ole. Joulu on kuitenki saanu minut innostumaan tämmösten kuusien taitteluun, joten kuvasin sitten ne :)

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Valonpilkahduksia

Pienen pieniä iloja, pimeän ajan piristyksiä :)

tiistai 19. marraskuuta 2013

Kirkkaat

Nämä kukkaset oli pakko napata mukaan kauppareissulla :)

maanantai 4. marraskuuta 2013

Sunnuntain värejä

 Onko tämä nyt rämeikköä, vai mitä tämä on.. :) Sumuisessa illassa erilaisine värisävyineen hyvin kaunista! 

Tämänkin kuvan värit kiinnostivat minua. 

Hautuumaalla kävin ihmettelemässä kynttiläpaljoutta, muualla haudattujen muistomerkillä.



Yksi kynttilä vei huomioni täysin :) 

torstai 31. lokakuuta 2013

Kevyt

Pehmeäkin, kaunis, puhdas...

maanantai 28. lokakuuta 2013

Ajattele..

Pysähdy hetkeksi, ja mieti... Mitä voisit tehdä tytön huikean projektin hyväksi...?



Minut Annan tarina pysäytti, jään miettimään mitä voin tehdä ♥

tiistai 22. lokakuuta 2013

Valo

Valokuvatorstai inspiroi etsimään valoa. Katso muut hienot otokset TÄÄLTÄ.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Aamuja

 Tiistaiaamu, pyöräilin asioille kaupunkiin. Pysähdyin ihmettelemään tuntureita :)

 Toisella suunnalla sentään tuttu Tornionjoki...

 Entäs sitte ko käännyin taas.... mikä ilotulitus!!! Toivottavasti joku muukin minun lisäksi pysähtyi etes hetkeksi kattelemaan mitä taivas meille tarjosi ;)

Tänäaamuna, keittiön ikkunasta. 
"Oho, meille on satanu lunta!".

 Pojat nukkuu onnellisina syysloman unta, mies on lähteny aamulla liukastelemaan kesärenkailla töihin...mie lähen kohta pyörällä töihin, eikä mullakaan oo siinä vielä nastarengasta eessä niinkö oli viimetalven.
 No, ei sielä varmasti vielä liukasta ole, mutta kypärä ei kyllä tänä aamuna unohu kotia :))

Esikoinen täytti eilen jo kuustoista vuotta!! Päivä oli sille kiva, kavereitten kans meilä kahvitellessa ja ilta nuorkalla istuen :) Mullekki päivä oli kiva, muutamien onnenkyynelten kera. 
Olen niin onnellinen että meilä on tuommonen ihana nuori mies ♥

maanantai 14. lokakuuta 2013

Untako vain...?

Näin unta metsästä, sen tuoksusta, väreistä, hiljaisuudesta... 
Olikohan se sittenkään unta, vai....?

Valokuvatorstai, Unen ja valveen rajamailla, paljon kuvia täällä.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Ilmaista taidetta!!




Joskus ko kattoo tai kuuntelee jotaki mahtavaa, tuntuu sisällä aivan kipua... 
Näitä kuvatessa tunsin ihan tuskaa... älä katoa, älä katoa... :)

perjantai 11. lokakuuta 2013

Kullattu

Kultaa Tornionjoesta

maanantai 7. lokakuuta 2013

Mielenrauhaa

Yhä useammin huomaan ajattelevani:
miksi olen tällainen, miksi teen näin, miksi ajattelen näin, tunnenko väärin, olenko hankala jne... Kuulostaako tutulta?

Tuolla joen rannassa istuessani, kuunnellen joutsenten konserttia kauempana, mietin taas:
Voisinko olla vain oma itseni,
pitää itsestäni tällaisena,
mistä siihen voimaa,
mistä löydän tien,
mistä saan mielenrauhan?

Näillä sivuilla on monta tienviittaa mielenrauhaan...

lauantai 5. lokakuuta 2013

Aavistelen jotain kaunista

Tässä vaiheessa aavistus tulevasta kutittelee mielikuvitustani :)

Aavistuksia tarjoilee valokuvatorstai TÄÄLLÄ.

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Syyskollaasi

Seskarössä tällä kertaa retkellä. Aika kylmä alkaa jo olla, varsinki meren rannalla...

perjantai 27. syyskuuta 2013

Lammassaari kauniina

 Suuren suuri kukka-asetelma :)

Aivan ko se lähtis kohta liikkeele...

Tämä saari on siis tuosa meän kohala, Tornionjoesa.

lauantai 21. syyskuuta 2013

Ruskaretkellä

 Kukkakimppu, parkkipaikkamme vieressä :)

 Pihaltamme vähän matkaa..

 Käännös, katson toiselle puolen tietä :)

Näin kaunista väriloistoa en muista nähneeni näillä nurkilla, monia vuosia jo täällä asustettu. Ei näitä passaa jättää ikuistamatta :)

Kameran kanssa heiluessani naapuritalon vanhempi naishenkilö jäi katsomaan pörräämistäni... Kun tulin lähemmäksi häntä, hän alkoi kysellä mitä ihmettä kuvaan ;) Siinä meillä sitten tovi vierähti kun pohdimme luonnon kauneutta ja maailman menoa.

torstai 19. syyskuuta 2013

Kalapihvit

Pääraaka-aineina maistuvat taimen, siika, hauki ja harjus :)
 Ja kyllä, hyviä ovat. Näillä eväillä kelpaa lähtiä iltavuoroon töihin!

Ohjetta mukailin tästä.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Polkuja


 Nyt tulee tarinaa... 
Mie olen kova kulkemaan luonnossa (niinkö oot huomannu jos oot täälä vieraillu), ja nykysten kuljen pääasiasa yksin. Aiemmin, lasten ollessa pienempiä, lähti aina jompikumpi tai molemmat mukkaan, muttei lähe ennää. Mies lähtee vain ja ainoastaan sillon ko sillä on semmonen fiilis, eli harvoin.

No, aina mettässä kuljeskellessa hiipii mieleen että olispa kaveri. Semmonen pikkunen, karvanen, innokas metsäkaveri :) Lapsuuenkodissa niitä oli kaks, tiibetinspanielia. Ei niitä ole ollu olemassa ennää monneen vuoteen, mutta mielessä ne aina on ♥

No, se perinteinen juttuhan mennee niin, että joku perheestä on allerginen koirile :( 
Meilä se mennee niin että kaks on, nuorimmainen pojista ja mies. Pojalla vielä astma siinä kaverina, jonka lääkitys vasta lopetettiin ihan kokkeeksi. Kukapa hullu alakaa riskeeraamaan sitte koiran tai muitten perheenjäsenten kustannuksela, että josko ei oliskaan omale koirale allerginen? 
Tiiän kyllä että seki on mahollista, mutta me ei siihen uskalleta lähtiä, vielä ainakaan :(

Koirakuume vierailee meilä aina sillon tällön, säännöllisen epäsäännöllisesti. Lääkettä siihen ei ole keksitty, muuta ko aika, ja asiasta puhuminen.



Onneksi mulla on ihana oma "kummipoika" Vili jota saan helliä ♥
Sen kommelluksia ja koiruuksia kuunnellessa koirakuumekki vähän hellittää :)



perjantai 13. syyskuuta 2013

Kotona

 Rauhallinen, rauhoittava rantamaisemani. Työpäivän väsymys sun muut jylläävät ajatukset kaikkosivat kun kävelin rantaan :)

Kuvaaja ;)

maanantai 9. syyskuuta 2013

Miekojärvi, osa 2

 Pieskänjupukan luontopolun lähtöpaikalta ajelin autolla noin parikymmentä kilometriä Miekojärven ympäri, josta lähti toinen minua kiinnostava luontopolku.
Täytynee mainita tähän, että tiet oli paikoin aikas huonot..

 Tästä lähettiin..



  Polun varrella näky kaikenlaista, ja matka tuntu pitkältä... alla kun oli jo Pieskänjupukan "huiputus" joka oli aika jyrkkää nousua ja laskua.




Näitä maisemia perillä katsellessani, nuotiolla jälleen istuskellessa... en voinu kuin huokailla ♥
No, myönnetään että ehkä lausuin ääneenkin muutamat ylistävät sanat luonnon ihmeistä. 
Olin siis retkelläni yksin, lukuunottamatta muutamaa muuta retkeilijää, lintuja, poroja ja pörriäisiä :)


sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Pieskänjupukan luontopolulla







Kuvasarja kertoo varmasti kaiken :) Ihana retki, upea ilma, komiat maisemat ♥