Lukijat

sunnuntai 30. toukokuuta 2021

Toukokuun kollaasihaaste

Toukokuun kollaasihaaste, mukava lisä valokuvausharrastukseen ja bloggailuun.


Minun toukokuuta leimaa vahvasti luonto, kukat, rakas koira Noora ja kiinnostukseni kirjallisuuteen. 
Joskus harrastuksia täytyy päivittää, ja niin kävi toukokuussa lukemiselle (lukulasit) ja valokuvaukselle (Olympus OM-D E-M10 Mark IV). Kumpaankin olen ollut tyytyväinen 😊

lauantai 29. toukokuuta 2021

Tornion Arboretum-puisto

Tämän kaunokaisen nimi jäi ottamatta talteen, niinkuin kaikkien muidenkin kyllä jäi 😅
Olin niiiiin innoissani kaikesta kauniista mitä kameran etsimen läpi näin!
Puistossa on ihan tosi paljon kasveja, kukkia, puita ja onpa vieressä vielä leikkipuisto lapsille. Puiston läpi kun kävelee, on siellä vielä ihana metsä joka vie joen rannalle. Siellä asti en tällä kertaa käynyt.


perjantai 28. toukokuuta 2021

Kukkien aika

Tämän pienen pienen kukkasen kuvasin eilen. Voi miten tarkkoja kuvia voikaan saada kunnon välineillä!

torstai 27. toukokuuta 2021

Vanhaa aikaa

Jotain uutta, jotain vanhaa. 
Uuden kameran mukana tuli ohjelmisto millä kuvia voi käsitellä. Minusta tämä kuva tuli kauniisti "vanhan näköiseksi".

keskiviikko 26. toukokuuta 2021

Kukka/Makrotex


 

 

Tämän viikon aihe on kukka.
Muut postaukset näet

Ei kai tähän ole muuta lisättävää, kuin että kukat ovat kauniita 🥰

Sain tänään uuden kamerani, Olympus Om-d E-m10 Mark IV. 
Objektiivina 60mm macro, jolla nämä ensimmäiset kuvat kävin nappailemassa 💖
Auto-asetuksilla mennään, kunnes taas opin kuvaamaan järkkärillä.




Pieni Lintu - MakroTex challenge

tiistai 25. toukokuuta 2021

Muisto

 


Muistojen viemänä,
elämäni keväässä.

Särkynyt pieni,
kosken kohina.

Selvisin.

sunnuntai 23. toukokuuta 2021

Blogihaaste 😍

Kiitos Jasmin haasteesta; eli hän pyysi minua listaamaan lukemiani blogeja jotta muutkin saisivat luettavaa!

Ensiksi on myönnettävä että vähemmän olen lueskellut nykyisin blogeja, lähinnä katsellu kuvia. Kuvat kertoo niiiiin paljon kuvaajasta ja hänen arvoistaan ja elämästään. Luen toki tekstejäkin, mutta niissä täytyy ehkä olla juuri minua kiinnostava aihe, että tulen lukeneeksi kokonaan. Toki on blogeja joissa onkin enemmän kuvia kuin tekstiä,  ja juuri niitä seurailen.

Uudet blogit on minunki listaan tervetulleita, ja niinpä aloitankin listauksen semmosesta 😊

Pieni lintu kirjoittaa blogissaan sisustusjuttuja ja ylläpitää MakroTex-kuvahaastetta, jonka myötä blogiin löysin tieni. Kauniita kuvia, seesteinen tunnelma ja nykyaikaisia linkkejä Pinterestiin ym.

Esko kirjoittaa blogissaan lähinnä arjestaan, ja kuvat ovat pääosassa. Hän on pitkän linjan kuvaaja, ja laittaa postauksen päivittäin. Hänen bloginsa on tullut tutuksi jo silloin kun itse vuosia sitten aloitin blogimaailmassa.

 Seita kuvaa uskomattoman laadukkaita ja taidokkaita valokuvia reissuiltaan luonnossa, ja kertoo niistä niin elävästi että lukijakin pääsee retkelle halutessaan. Seita on myös pitkään seuraamiani blogeja. 

 6123tampere on geokätköilysivusto, jota seuraan myös ahkerasti. Geokätköily on kiinnostanut minua noin kolmisen vuotta, ja tämän sivuston kautta olen sen saloihin opetellut.

Lueskelin vähän jo tuota Jasminin omaa blogia, ja taidanpa senkin seurattavien listaan napata 😍 Kadehdittavan rehellistä kertomusta omasta elämästä, kera taidokkaiden valokuvien. Taidan myös samalla siivota listaani vähän, koska näköjään joitakin blogeja ei ole päivitetty vuosiin 🙃

Loppuun vielä tämän päivän kuulumiset omasta arjesta. Kävästiin joen toisella puolen muistelemassa vielä vuosi sitten niinkin tuttua kotimaisemaa. Kyllä oli Nooralleki vielä tutut paikat ja hajut 🐶

Pikkureissun jälkeen vielä grillattiin 😋



lauantai 22. toukokuuta 2021

Torniossa tuulee ja tulvii

Tornionjoen rannalle keskelle kaupunkia on ilmestyny Tornion 400v juhlavuoden kunniaksi komea kojamo!
Aikamoisesti tulvii tällä hetkellä jo, ja lisää on ilmeisesti tulossa.
Luonto kiittää kun vettä tulee.

keskiviikko 19. toukokuuta 2021

Kuvahaaste MakroTex

 

Hauras/MakroTex
(Samsung Galaxy S 20 FE 5G)

Ensimmäinen osallistumiseni makrokuvahaasteeseen, jonka innoittajana toimii Pieni Lintu. Muut tämän viikon haasteen kuvat löydät täältä.

Pienen pieni tulilatvan kukka on kaikinpuolin hauras ❤ Sain kukan esikoiselta ja hänen hellultaan joulukukaksi. Kukkien alettua kuihtumaan päätin kokeilla saisinko kasvin jatkamaan kasvuaan. Leikkelin kasvin kaikki huonot lehdet pois, ja toivoin parasta. 

Sain enemmän kuin parasta; olen saanut nauttia jo kahdesta pienen pienestä kukasta ❤ Kasvi voi muutenkin hyvin. Varjelen tietysti tätä pienokaista kuin kukkaa kämmenellä!



Pieni Lintu - MakroTex challenge

tiistai 18. toukokuuta 2021

Kevät ja kamera







Kevät on herättäny minussa kuvausintoa. Niinkin paljon että olen taas tosissani alkanu katella pientä järjestelmäkameraa...
Nyt kuvaan kännykällä ja Fujifilm x10-kompaktikameralla. 
Nämä kuvat otettu jälkimmäisellä.



 

lauantai 8. toukokuuta 2021

Geo-koira Noora

Tänään aurinkoinen sää helli meitä täällä pohjoisessa Suomessa. Meillä oliki Nooran kans tärkeä tehtävä, koska lähdimme aamulla tutustuttamaan minun työkavereita geokätköilyyn.
Kolme tuntia kului kuin siivillä, mukana lapsia ja aikuisia. Kuului kiljahduksia, kuiskauksia ja erilaisia tunnetiloja käytiin läpi 🙂
Pääosassa tässä kuvasarjassa on Noora, joka nautti retkestä täysin siemauksin. Sitä välillä kannettiin, rapsutettiin, sille annettiin makkaraa ja se sai nuuskutella ja juosta metsässä 🥰
Noora on maailman paras ja rakkain koira just meiän perheeseen 💞









 

tiistai 4. toukokuuta 2021

Västäräkistä vähäsen

 

Ei oo västäräkki tämä ei 😄 Istuskeltiin eilen tuossa läheisellä puistonpenkillä ja ihmeteltiin kevään lämpöä. 

Ei näkyny västäräkkiä, mutta tänään näky, samoin peippo. Olen nähny jo myös töyhtöhyyppiä toissapäivänä pellolla tekemässä hienoja lentonäytöksiään.

Tiesitkö että on olemassa kevätseuranta,  johon voi ilmottaa havaintojaan kasveista, linnuista ym. Samoin sieltä pystyy seuraamaan missä vaiheessa missäkin kohtaa Suomea kevät etenee 🌷 Täältä löytyy:

Luonto-liiton kevätseuranta

Toinen, mistä haluaisin vinkata näin kesän kynnyksellä, on Geokätköilysivusto:

Geocaching 

Miksi geokätköily? No, mie oon harrastanut sitä nyt kolmisen vuotta. Välillä tosi tosi harvakseltaan, varsinki talvella, mutta välillä päivittäin. Mukana mulla on yleensä aviomies ja koira, välillä anoppi ja kummipoika, joskus taas toinen geokätköilyyn hurahtanu kaveri 💖

 Joskus käyään ettiin yks kätkö, joskus pietään aivan kätköilyreissu koko päivän. Kätköily on mukavaa yhessäoloa, ulkoilua, liikuntaa, jännitystä ja palautumista arjen rutiineista 🌞 Kätköilystä pystyy tekemään täysin omanlaisen harrastuksen, riippuen ainoastaan mitä itse haluaa. Suosittelen tutustumaan! Ei voi tietää mistä millonki itsensä löytää ko lähtee kätköä etsimään 🙃