Lukijat

lauantai 23. huhtikuuta 2022

Maailman aarteet

"Sun lapsen uskos säilytä
se sull' on paras ystävä.
On maailman aarteet tomua vaan
rinnalla uskon lapsekkaan."
Etsiskelin muistojen laatikoista josko löytäisin jotain vanhoja kortteja tai muuta. Löysin korttejakin, mutta löysin rakkaan pikkuvihkosen jonka olen lapsena saanut ilmeisesti äidiltä.
Sisältä löytyy runoja, tervehdyksiä ja kiiltokuvia. Lämpimiä muistoja 💖
Löysin myös päiväkirjani, ja paljon vanhoja järjestelemättömiä valokuvia. Kirjoittelin kuviin taakse nimiä, jotta ne ovat tulevaisuudessa helpommin tunnistettavia.
Aamulla koin mukavan kokemuksen museolla, jossa järjestettiin kokeiluna Medijoogaa! Olipahan miellyttävä kokemus. Medijoogassa keskityttin ennen kaikkea hengitykseen, ja tehtiin pieniä liikkeitäkin. Olo oli puolentoista tunnin jälkeen rauhallinen ja kummallisen väsynyt. Otin ihan sohvapäikkäritkin kotiin tultua.
Museossa oli tällä hetkellä näyttely Pohjoisten tunturikarjojen historiasta. Silmiini sattui heti lehmien sukupuu 😊
Tuo lintumaalaus oli myös samaisessa näyttelyssä, ja voi miten ihastuinkaan siihen!

Iltapäivästä kävimme kauppareissun, ison sellaisen. Sitten haimme vielä valmiit härkäateriat vietnamilaisesta ravintola Saigonista. Ai että miten ihanaa kun saa valmiin ruuan, ja vieläpä maukkaan ja täyttävän!


1 kommentti:

  1. Muistovärssykirja munullakin pitäisi olla jossain tallessa, pitäisikin etsiä.

    VastaaPoista

On joka kerta yhtä ihana yllätys kun huomaan uuden kommentin blogissani; kiitos siitä :)

Jos sinulla ei ole tunnuksia, klikkaa "Nimi/URL-osoite". Tuon url-kentän voi jättää tyhjäksi.