Lukijat

tiistai 15. helmikuuta 2022

Krapu viikko 7

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin Susun blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki Susun blogiin.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

Viikon 7 krapusanat ovat almanakka, hahmo ja levoton.



Bohemian rhapsody 

Äiti, olen surmannut ihmisen.
Et voi kertoa sitä kenellekään. En tiedä miksi sen tein. En voi mennä vankilaan, en kestäisi siellä.

Minun oli lähdettävä, suljettava mielestäni tapahtunut. Lähtö varmisti sen, etten ainakaan täällä pienessä, tutussa ympäristössä murtuisi, tunnustaisi.

Lähtö varmisti myös sen, ettei äidin elämä ollut enää koskaan sellaista mitä se oli ennen. Hän tuijottelee iltaisin ikkunasta hämärän tullen, näkisikö tutun hahmon, saisiko vielä nähdä lapsensa. Äiti laskee almanakastaan päiviä, elämä ennen ja jälkeen tapahtuneen.

Herään aamulla levottomana, mietin missä olen, olenko jäänyt kiinni. Mitenkähän äiti jaksaa. 
Päässäni alkaa soida musiikki, ja tajuan kaiken olleen vain pahaa unta. 



19 kommenttia:

  1. Dramaattinen tarina, niin kuin alkuperäisessä laulussa. Onneksi tällä kertaa oli kyse vain unesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Tämänkaltainen uni on seurannut minua kauan. Nyt vasta tajusin sen liittyvän tuohon lauluun 🙄

      Poista
  2. Aika painostava uni. Tällaisesta herääminen kestää jonkin aikaa ennenkuin tajuaa....

    VastaaPoista
  3. Joillekkin tämä on todellisuutta ,ja painajaista josta ei herää.

    VastaaPoista
  4. Olipa uni. Onneksi vain uni. Hienosti kirjoitettu <3. Ja voi äitejä, jotka turhaan odottavat silloin kun tällainen on totta, niin kuin Uggla kirjoitti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos AilaKaarina. Herään tähän uneen melko usein, mutta nyt opin että se liittyy tähän lauluun 😬

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Ei sitä tunnetta osaa kunnolla edes kuvata mikä siinä unessa vallitsee...

      Poista
  6. Oho, olipa uni. Toivottavasti pääset siitä eroon. Sano sille, häivy! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie toivon kans että se oli tässä. Uni alkoi nuorena, ja silloin pidin koulussa esitelmän Freddie Mercurysta, ja siitä uni ilmeisesti sai alkunsa. Olen yleensäkin hyvin herkästi tunteva ihminen, ja uneni ovat todella mielikuvituksellisia, jotka muistan liiankin hyvin!

      Poista
  7. Dramaattista. Tulee mieleeni Yle Areenan Linna- sarja joka kertoo vankilassa olevista naisvangeista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen mielijohde, ehkä en uskalla tutustua siihen sarjaan 😬 tiedä mitä unia sitten näen...

      Poista
  8. Onneksi olikin vain uni. Olen usein ajatellut tappajien tai murhaajien vanhempia, etenkin äitejä. Sitä, miten he selviävät.

    VastaaPoista
  9. Parempi unena,kuin todellisuutena.

    VastaaPoista

On joka kerta yhtä ihana yllätys kun huomaan uuden kommentin blogissani; kiitos siitä :)

Jos sinulla ei ole tunnuksia, klikkaa "Nimi/URL-osoite". Tuon url-kentän voi jättää tyhjäksi.