Löydän itsestäni yhä useammin kaipauksen joka johdattaa minut metsään. Kamera on mukana tottakai, mutta ei syynä ole vain kuvien napsiminen...
Jotenki tunnen itteni kauhean pieneksi metsässä, mutta silti olo on rauhallinen, selviytyvä, onnellinen... Hankala selittää, mutta tiiän että meitä on muitakin :)
edit. poistin kukkakuvan kun näköjään postasin sen uudestaan :)
edit. poistin kukkakuvan kun näköjään postasin sen uudestaan :)
Viime viikolla odottelin bussia, pienoinen pakkanen ja aurinko. Katselin takanani olevaa männikköä ja puden alla olevaa hankea ja mieleen tulvahti voimakas tunne kotiseutuni mäntykangaista, keväisestä käpyjen keruusta, ihan tunsin ja kuulin sen metsän.
VastaaPoistaMetsiä on täälläkin ja mökillä, mutta oikein omakseni niitä en tunne. Lapsuuden kankaita kaipailen, siellä on kotoinen olo. Keminmaan Sivakkavaara, siellä laskettiin alas hiekkaisia kankaita, hiihdeltiin, kerättiin käpyjä ja marjoja, kuljettiin ja haisteltiin kesäaurigon lämmitämiä mäntykankaita.
Taas palajan etsiskelemään neidonkenkää.
Hyvää alkanutta viikkoa!
Muistoja viime-syksystä - mukavasti nuotion loimussa.
VastaaPoistaOnni on usein lähempänä kuin luuleekaan.
VastaaPoistaMenneisyyden rippeitä, uutta kevättä odotellessa :)
VastaaPoistaKiitos ihanista kommenteistanne Tarja, Eko, Ari ja Mimi :)
VastaaPoistaTarja, läheltä liippaa tuo Sivakkavaara minuaki ♥