Sie tulit meidän perheen nuorimmaiseksi, prinsessaksi reilut yheksän vuotta sitten. Olit syntymäpäivälahja mulle, ikävän karkoittaja lapsuuden rakkaiden koiria kohtaan. Nimen sait myös toiselta heistä.
Ei kai me osattu sinua kouluttaa koiraksi, vaikka pentukurssilla ja muissa koukutuksissa rampattiin. Sinusta tuli meiän tyttö, vauveli, perheenjäsen.
Sopeuduit kaikkeen, yksin oloon työpäivien ajaksi, kerrostalon ääniin, reissukoiraksi metsä- ja autoretkille.
Joskus komensit sinua isompia koiria ja yritit vaikuttaa isommalta ja hurjemmalta koiralta mitä olitkaan. Siitäkin huolimatta ja ehkä juuri siksi todella moni koira rakastu sinuun.
Toimit usein terapiakoirana tutuille ja tuntemattomille meiän kävelylenkeillä. Ensin sait rapsutuksia ja höpöttelyjä, sitten laitoit makoilemaan tai istuskelit ko mie jatkoin juttelua. Sulla ei ollu koskaan kiire.
Tykkäsit yli kaiken olla sohvalla tai lattialla iskän kainalossa. Iskän sormet piti myös aina hoitaa ko siihen sait mahollisuuen. Jos et tullu viereen tai syliin, makasit jonku jaloissa. Jos ei ollu jalkoja hyvällä paikalla, nojasit sitten pöyän tai tuolin jalkoihin.
Sie olit tärkeä koko meiän perheelle ja läheisille. Aina ensimmäiseksi juteltiin sinun kuulumiset tai rapsuteltiin sinua. Sie kuuluit yhtenä tärkeänä perheenjäsenenä kaikkiin suunnitelmiin. Toimit hienosti myös meiän lapsenlapsen kans, vahdit ja huolehit siitä heti vauvasta lähtien.
Luonteeltasi olit hyvin utelias koira, joka halusi tietää kaikki tapahtumat ympärillä. Olit myös aina jotenki iloinen ja tyytyväinen. Tietenki loppuajasta olit levoton sen vuoksi että sulla oli kipuja.
Ko sie aloit sairastella, me mietittiin miten osataan nähä millon on aika päästää sinut pois. Tehtiin kaikkia suunnitelmia ja varasuunnitelmia miten saadaan sinut vielä pitää vähän aikaa. Eläinlääkärit oli meiän tukena, mutta meiän oli tietenki tehtävä päätöksiä. Lopulta tuli se viiminen aamu.
Sie itkit hiljaista itkua heti aamusta alkaen, makasit minun lähellä ja kattelit minua silmiin vähän väliä. Mie silittelin sinua ja itkin, tiesin että on aika. Iltaan asti tehtiin vielä pohdintoja mitä nyt, kunnes sanoin sen ääneen. Päästetään Noora pois.
Tyhjyys, suru, syyllisyys, epävarmuus tuki tilalle. Sen jälkeen jäi suru ja muistot sydämeen.
Kiitos Noora että annoit meille niin paljon iloa ja rakkautta. Olet meille edelleen se maailman ihanin tyttö ❤️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
On joka kerta yhtä ihana yllätys kun huomaan uuden kommentin blogissani; kiitos siitä :)
Jos sinulla ei ole tunnuksia, klikkaa "Nimi/URL-osoite". Tuon url-kentän voi jättää tyhjäksi.