Nyt tulee tarinaa...
Mie olen kova kulkemaan luonnossa (niinkö oot huomannu jos oot täälä vieraillu), ja nykysten kuljen pääasiasa yksin. Aiemmin, lasten ollessa pienempiä, lähti aina jompikumpi tai molemmat mukkaan, muttei lähe ennää. Mies lähtee vain ja ainoastaan sillon ko sillä on semmonen fiilis, eli harvoin.
No, aina mettässä kuljeskellessa hiipii mieleen että olispa kaveri. Semmonen pikkunen, karvanen, innokas metsäkaveri :) Lapsuuenkodissa niitä oli kaks, tiibetinspanielia. Ei niitä ole ollu olemassa ennää monneen vuoteen, mutta mielessä ne aina on ♥
No, se perinteinen juttuhan mennee niin, että joku perheestä on allerginen koirile :(
Meilä se mennee niin että kaks on, nuorimmainen pojista ja mies. Pojalla vielä astma siinä kaverina, jonka lääkitys vasta lopetettiin ihan kokkeeksi. Kukapa hullu alakaa riskeeraamaan sitte koiran tai muitten perheenjäsenten kustannuksela, että josko ei oliskaan omale koirale allerginen?
Tiiän kyllä että seki on mahollista, mutta me ei siihen uskalleta lähtiä, vielä ainakaan :(
Koirakuume vierailee meilä aina sillon tällön, säännöllisen epäsäännöllisesti. Lääkettä siihen ei ole keksitty, muuta ko aika, ja asiasta puhuminen.
Onneksi mulla on ihana oma "kummipoika" Vili jota saan helliä ♥
Sen kommelluksia ja koiruuksia kuunnellessa koirakuumekki vähän hellittää :)
Tytär saattaa lauantaina ostaa itselleen koiranpennun. Me ollaan enempi kissaihmisiä ja Lisse tykkää olla kyllä hurjasti metsäreissuilla valjaissa, mutta kun kävelee enempi aika hitaasti, vetäen yllättäviä spurtteja toisinaan. Ei ihan sama juttu kun koiran ulkoiluttaminen. :) Tosin kissasta on se etu, että se kävelee täysin äänettömästi...koirat ei. Se on totta, että aina perheestä joku on allerginen. Riskibisnestä se on.
VastaaPoistaMeillä taitaa olla Vilin kaukainen sukulainen, Nuppu, 12 v. Se on sellainen metsäkaveri, että menomatkalla saan vähän väliä kantaa sitä kainalossa, kun jarrut jumittavat. Kun pysähdymme jonnekin, se makaa niin pitkällä kuin hihna periksi antaa, nenä kohti kotia. Kokeilin viimeksi, osaisiko se johdattaa minut kotiin, kun kerran suunnan tietää. Kyllä vain mentiin -aika haipakkaa ja yhtään epäröimättä- linnuntietä sananjalkojen ja pöheikköjen läpi suoraan kotia.
VastaaPoistaTyttäreni on allerginen koirille, mutta hän löysi rodun jolle ei ole allerginen. Espanjan vesikoira.
VastaaPoistaSamoja mietteitä mullaki. Täytyy kulkea luonnossa yksin, kun ei ole semmosta kaveria jota se kiinnostais. Mieskään ei lähe :/ No siskon kans olen joskus käyny, muttako tuo työ haittaa harrastusta hällä ;)Olishan se paljon rattosampaa jos olis kaveri :) Tuo koiruus juttu, olen myös kuullut, että villakoira olis allerkisille sopivin, koska siitä ei lähe karvoja :)Mukavia luontoretkiä sulle :)
VastaaPoista