Elämän tarkoitus
Metsässä kulkiessa saan olla oma itseni. Saan rauhassa puhua itsekseni, pysähtyä silloin kun haluan, kenenkään törmäämättä minuun. Ei ole kiirettä, minulla eikä metsän asukeilla.
Ei ole kelloa, ei ole mitään aikaa, vain valoisa ja hämärä.
Arjessa yritän sulautua joukkoon, joukkoon joka suorittaa, kiirehtii, näyttää hyvältä ja normaalilta.
Tunnen välillä olevani outo, ulkopuolinen. En osaa small talkia, hymyilen ja olen hiljaa.
Kuljen kellon mukaan, olen ajoissa, yritän olla täydellinen.
Jatkan, kunnes tulee päivä milloin ymmärrän...
Tyhjä jalkakäytävä, missään ei näy ketään.
Uskaltaisinko, mitä voin hävitä jos kokeilen?
Laulan vähän, nauran ääneen, höpötän omiani, otan pari tanssiaskelta. Olen rohkea, hetken.
Viikon 3 krapusanat ovat jalkakäytävä, outo, sulautua.
Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin Susun blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.
Kivaa, kun tulit mukaaan krapuilemaan, Jaana!
VastaaPoistaRohkeus kannattaa, ainakin hetken ajan silloin tällöin. Muut ajatelkoot mitä ajattelevat!
Kiitos, rohkeutta vaati tämäkin että uskalsin osallistua 😄
PoistaHienoa uskaltaa joskus poiketa täydellisyyden kaavasta!
VastaaPoistaTätä harjoitellaan 🤩
PoistaTuttuja tuntemuksia.
VastaaPoista🧡
PoistaJuuri noin, rohkeasti. Ihmiset keskittyvät eniten itseensä ja me luulemme vain olevamme toisten huomion kohteena :D . (Ihanaa kun tulee uusia krapuilijoita!)
VastaaPoistaHyvin sanottu! Kiva tulla porukkaan mukaan 🙂
PoistaRohkeus kannattaa!! Minähän olen alkanut ajatella ääneen, yhä enemmän jupisen ja mutisen kun kuljeksin kylillä, ei kai siinä sen ihmeempää, näin korona-aikoina varsinkaan, pakko puhua ettei lakkaa ääni kuulumasta.
VastaaPoistaNuo Helvi Juvosen säkeet tuossa sivupalkissa ovat loistavia. Niissä on sellaista lempeää hauskaa, ja sanajärjestyksellä saa paljon aikaan, kerrassaan, olen vaikuttunut.
Ihanaa että on muitakin ääneen ajattelijoita. Kaunis runo minustakin, puhutteleva 🧡
PoistaEipä nykyisin edes erota kuka puhuu kännykän luuriin, kuka vain itsekseen. Ja hyvä niin :D
VastaaPoistaHyvä pointti 😀
PoistaTäydellisyyden tavoittelu on pakkopaita. Hyvä kun siitä pääsee irti, ainakin toisinaan. Leveä suora tie on tylsä, metsäpolku kiehtova. Tervetuloa Krapuporukkaan. :)
VastaaPoistaKiitos paljon, tunnen itseni tervetulleeksi 🧡
PoistaTähän samaistun myös itseni.
VastaaPoista🧡
PoistaEi muita oikeasti kiinnosta kuin omat tekemisensä. (kirjoitin tuosta viime viikolla)
VastaaPoistaMe vaan luullaan, että juuri minua tuijotetaan, katsotaan...hui, hai. Mutta kyllä minäkin pukeudun sulautuviin vaatteisiin silloin kun en halua tulla huomatuksi :)
Näinhän se varmaan on... harvoin itsekään jään miettimään kenenkään tekemisiä.
PoistaTäytyypä käydä lueskelemassa blogiasi.
Luulen, että muita ei haittaa epätäydellisyys. Itse sitä vaatii täydellisyyttä itseltään. Kannatta olla rohkea ja hellittää vaatimuksiaan.
VastaaPoistaJoskus kaupungissa poiketessa tuntuu, että kaikki jalankulkijat höpöttävät itsekseen. Ne kännykät ...
Niin, oma päänvaivahan tuo on... hirveän yleistä kyllä, ehkä tietyillä sukupolvilla enemmän kuin toisilla.
PoistaKännykät, voi kerrassaan, jos niihin ei höpötetä niin niitä tuijotetaan kävellessä!
Ei täydellisyyteen, vaan onnellisuuteen voisi paremminkin pyrkiä tai havitella. Minä myös samaistun vahvasti tekstiisi. Juvosen rivit ovat minulle tutut. Tulevat mieleen usein kun jalkojeni alla on oikea polku.
VastaaPoistaKivaa, että olet löytänyt krapumaailman.
Kivaa tulla porukkaan!
PoistaLuontoa en vaihtaisi pakkopaitaan. Uskallan minäkin jo höpötellä, joukossa on kivaa.
VastaaPoista🤩
Poista