Sivut

tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuosi vaihtuu!

♥ Kiitos kaikille blogissani vieraileville kuluneesta vuodesta ♥

maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulu 2013

Nyt voin mieki rauhottua Joulun viettoon. Kaikki minun tärkeimmät ihmiset voi hyvin, ruokaa ja herkkuja on riittävästi, muutama pakettiki kuusen alla... 
♥ Näin sydämeeni Joulun teen ♥

 Kerrottakoon sen verran lisää blogini lukijoille, että äitini sai 12.12 aivoinfarktin. Tilanne näytti hyvin pahalta, mutta Joululahjaksi saimme kotiin melkein jo ennalleen palautuneen äidin.

 Tänään olin auttamassa vanhempiani Joulun viettoon, kaupassa käynnin ja muiden pienten askareiden muodossa. Kun ajelin kotiin, tunsin sydämessäni syvää kiitollisuutta siitä, että sain kokea Jouluna oikean antamisen ilon, ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni.

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Jotain tapahtuu täälläki :)

 Kunnon flunssan kourissa olen viettäny jo useamman päivän. Kuvailla jaksan vain sisätiloissa, eikä täälläkään kauheasti kuvattavaa ole. Joulu on kuitenki saanu minut innostumaan tämmösten kuusien taitteluun, joten kuvasin sitten ne :)